20150628_110641.jpg

Ja tässä on mun ensimmäinen kunnon tilauskakku! Wuhuu, vaikka leivonkin paljon, niin oon leiponut pääasiassa vain omalle perheelle. Tämä lähti kuitenkin tutun pojan rippijuhliin. Toiveena oli perinteinen mansikkakakku, ja sellanen tästä tuli. Koristeet eivät ole minun tekemäni, vaan tästä lähiseudulta olevan Koriste Unelma -toiminimellä toimivan henkilön. Kesätöiden ohessa ei ehdi ihan kaikkea tekemään, sitä paitsi en saa VIELÄ noin hienoja ruusuja.  Tässä kakun täytteen ohje, pohja on 7 munan kakkupohja.

Metsämansikkamousse:

500g metsämansikkahilloa

400 g tuorejuustoa

5 dl flora vispiä

3 liivatetta

Sokeria

Vaniljasokeria

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi, sekoita joukkoon tuorejuusto ja metsämansikkahillo. Sulata liivatteet kattilassa ja sekoita varovasti massan sekaan. Täytä. Kakun kostutin vaniljamaidolla.