20141108_173005.jpg

Kakkua on kamala tehdä jos kermaa on liian vähän, joten kannattaa varautua mieluummin liian isoon määrään kuin sellaisen justiinsa menevään. Kuten tuostakin kuvasta saattaa huomata, että on vähän epätasasta tuo jälki, ihan vaan sen takia että sain pelätä riittääkö kerma vai ei. Lakritsikastikettakin sain jahdata koko kaupungista.

Mutta nyt itse kakkuun, eli tämä kakku tuli isälle isäinpäiväkakuksi, mulla on tullut tavaksi tehdä jotain salmiakkista tai lakritstapitoista aina isäinpäivänä. Ohjeen nappasin uudesta pirkasta, ja henkilökohtaisesti tekisin muutoksia reseptiin. Vaihtaisin esimerkiksi tumman kaakaopohjan ihan normaaliin vaaleaan pohjaan.

Täytteestä ei meinannut saada oikein minkään makusta, piti lisätä turkinpippuria. Samalla vaihtaisin maitorahkan tuorejuustoon, toimii mielestäni paremmin. Lakritsia en välttämättä laittaisi päälle, tai ainakaan kastikeen muodossa. Kastikeen tekisin ehkä itse, mutta ainakin itsestä tuntui että päällä oleva kastike on liian makeaa. Ja minut vielä tunnetaan makean persoudestani. Kokeilen vielä joskus uudestaan, mutta siinä vaiheessa muokkaan ohjetta.

Pohja:

4 kananmunaa

1½ dl sokeria

1 ½ dl vehnäjauhoja

3 rkl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

Kostutus:

1 dl vettä

1 rkl sitruunamehua

½ rkl sokeria

Täyte:

1 prk (2dl) kuohukermaa

1 prk (250g) maitorahkaa

½ dl lakritsikastiketta

½ pussia (150g) turkinpippuria

2 rkl sokeria

Koristelu:

1½ dl lakritsikastiketta

1 prk (2dl) kuohukermaa

50 g voita

Vaahdota kananmuna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauho, leivinjauhe ja kaakaojauhe keskenään. Sekoita jauhoseos varovasti käsin sekoitellen ja siivilöiden munavaahtoon. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa n. 25 min. Itse paistoin kyllä kauemmin, tosin käytin pienempää vuokaa ja taikina oli paksumpi.

Kakun jäähdyttyä halkaise se kolmeen osaan. Kostuta pohjat vesisitruunaliemellä, varoen ettei tule liian kosteaa.

Vaahdota täytteen kerma hyvin ja lisää joukkoon muut ainekset. Tarkista maku. Täytä kakku tasaisesti.

Käytä koristelunlakritsikastiketta kattilassa voin kanssa, jos koet sen tarpeelliseksi. Itsellä oli niin jäykkää kastiketta etten meinannut saada sitä pois purkista. Valuta kakun päälle ja koristele reunat kermavaahdolla.