SDC12975-normal.jpg

Tämmöisen hyydykekakun tein sitten mummulle. Resepti otettu Hellapoliisin Suklaa&keksi herkkuja kirjasta. Hyvin yksinkertanen kakku, ja maistu tosi hyvältä. Tässäpä sitten resepti.

Pohja:

1 pötkö jaffakeksejä (voi varautua enempäänkin)

Täyte:

5 liivatelehteä

2 dl vispikermaa

200 g tuorejuustoa

2tl vaniljasokeria

200 g maitosuklaata

1 prk säilykemangoja

2 rkl vettä tai säilykemangon lientä

Kiille:

½ litraa mangososetta, laitoin itse vain 1 säilykepurkillisen

1½ dl hyytelösokeria (laittakaa enemmän, koska kiilteestä tuli vähän juokseva)

Vuoraa halkaisijaltaan 22 cm irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla. Asettele jaffakeksit vuoan pohjalle ja murra tyhjiin kohtiin paloja kokonaisista kekseistä. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vispikerma, sekoita joukkoon tuorejuusto ja vaniljasokeri. Sulata suklaa ja sekoita joukkoon. Laita sokeria jos on tarvetta, mutta itselläni ei ainakaan ollut. Paloittele mangoviipaleet joukkoon. 

Kuumenna vaikka kattilassa vesi tai mangopurkin lientä ja liuota joukkoon puristetut liivatteet. Sekoita neste tasaiseksi ja kaada ohuena nauhana täytteeseen koko ajan sekoittaen. Kaada täyte keksien päälle vuokaa ja nosta kakku jääkaappiin.

Laita mangosose kattilaan ja kiehauta. Lisää hyytelösokeri joukkoon koko ajan sekoittaen. Hämmennä, kunnes seos kirkastuu. Jäähdytä hetki. Kaada sitten mangosose jäähtyneen kakun päälle ensin vähän kerrallaan. Laita sitten kakku takaisin jääkaappiin.

Kakun saa parhaiten irti kun pyöräyttää veitseä kakun ja irtopohjan vuoan välissä.