20140125_171306-normal.jpg

Tämmöstä tänään, bebe-piirakkaa. Idea on sama kuin bebe-leivoksissa, mutta tämä on vain piirakan muodossa. Ohje on napattu Kinuskikissan sivuilta :) Varoitus, todella makeaa!

Pohja:
200 g voita
1 ½ dl sokeria
1 muna
4 ½ dl vehnäjauhoja

Täyte:
3 ½ rkl sokeria
4 tl perunajauhoja
1 ¾ dl kuohukermaa
2 keltuaista
175 g voita
2 tl vaniljasokeria

Sokerikuorrute:
5 ½ dl tomusokeria
4 rkl vettä
punaista tai vaaleanpunaista elintarvikeväriä



Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää jauhot muutamassa erässä.

Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen leivinpaperin päälle ½ cm paksuksi levyksi. Taikina on aika tarttuvaa, joten käytä jauhoja reilusti.

Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.

Sekoita kattilassa keskenään sokeri ja perunajauhot. Lisää kuohukerma ja keltuaiset. Kuumenna vispilällä sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa. Anna jäähtyä.

Vatkaa voi vaahdoksi. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja kiisseli. Vatkaa tasaiseksi.

Levitä täyte pohjan päälle. Nosta jääkaappiin, kunnes täyte on jähmettynyt.

Sekoita tomusokeri ja vesi tasaiseksi seokseksi. Värjää kuorrute elintarvikevärillä vaaleanpunaiseksi. Kaada kuorrute täytteen päälle. Levitä veitsellä tai lastalla tasaiseksi.

Anna kuorrutteen jähmettyä jonkin aikaa. Leikkaa levystä sitten pieniä neliöitä.

Koristele maun mukaan.