Hei kaikille, on tää bloggaaminen vähän jäänyt, johtuen siitä että opiskelijabudjetilla ei ole oikein varaa. Mutta älkää huoliko, laitan vielä tänään kaksi uutta reseptiä mitkä tein ihan vasta. Ajattelin kuitenkin ensin tehdä tällaisen yleispostauksen, mitä mä teen, missä mä teen, mitä mä oon oppinut ja niin pois päin. Eli, opiskelen siis Savon Ammatti- ja Aikuisopistossa elintarvikealaa, ja musta tulee leipuri-kondiittori. Olen yo-pohjaisella linjalla, joten opintoni kestävät kaksi vuotta. Ja voin sanoa, että olen löytänyt oman alani.

Mitäs me sitten koulussa tehdään? Noh, tällä hetkellä opiskelemme elintarvikealan perusteita, leipuri-kondiittorin perustehtäviä, hygieenistä toimintaa ja ravitsemusta. Meillä on kaksi kertaa viikossa leipomoa (mun puolesta saisi olla enemmänkin) ja kaksi kertaa viikossa perus elintarvikekeittiötä. Yhtenä päivänä viikossa opiskelemme ravitsemustiedettä, mihin siis kuuluu erikoisruokavaliot. Tällä hetkellä olemme tehneet gluteiinittomia ruokia ja leivonnaisia, voin sanoa että ne on olleet haastavia. Taikina on niin haurasta, eikä sitkoa muodostu, mutta sain kuitenkin tehtyä hyvät gluteiinittomat piiraat eilen.

Elintarvikekeittiössä teemme niin sanottuja perus ruokia, eli ollaan tehty pastaruokia, jauheliharuokia, kanaruokia, kasvisruokia, liharuokia ja tällä viikolla alamme käsitteleen kalaa. Leipomopuolella ollaan tehty sämpylöitä, leipää, pullaa, leivonnaisia, pitkoja, keksejä ja kakkuja. Joka päivä tehdään jotakin. Virallisesti me suuntaudutaan vasta keväällä, ja ensi vuosi opiskellaan sitä suuntautumisalaa, joka on mun tapauksessa leipuri-kondiittori.

Mä oon oppinut aika paljon kaikkea. Jopa elintarvikekeittiössä, vaikka oon vähän skeptinen, koska reseptissähän se tieto lukee ja mihin me muka opetusta tarvitaan. Huomasin kuitenkin kun tein isäinpäivälounasta, niin osasin tehdä sellaisen hyvän kermaisen punaviinikastikkeen ja lohkoperunoita. Lohkoperunat ovat yksinkertasia, mutta oli silti kiva kuulla kehuja. Voin myös sanoa että bechamel eli valkokastike onnistuis jos annetaan vain ainemäärät, oon tehnyt sitä nyt kolme tai neljä kertaa. Leipomossa oon oppinut ihan perinteiset pullat, sämpylät, leivät ja pitkot. Ja pakko sanoa, että osaan ne aika hyvin, oon oppinut riivaamaan leipää kahdella kädellä, jee! Meillä on leipomolla kolme ryhmää, yksi ryhmä tekee kahvileipää (pullat jne), toinen ryhmä ruokaleipää(sämpylät, leivät, patongit) ja kolmas jotain konditoriatuotetta.

Elintarvikekeittiöstä mulla ei ole kuvia, mutta leipomopuolelta on senkin edestä, joten laitan tässä muutamia.

20140820_131859.jpg

Tuossa vähä munkkeja ja patonkeja heti ekalta viikolta. Tuolla kauempana saattaa näkyä vähän sämpylöitäkin. Molemmat on hyviä. Kuvia ei tule paljoa, koska en saa käännettyä pystykuvia, mutta laitan ne mitkä voin.

20141024_132252.jpg

No okei en voi laittaa muutakuin tämän, jatkossa kyllä pakko muistaa ottaa vaakakuvia. Tuossa on sacher-kakku, eikä ole edes montaa viikkoa jolloin tehtiin nuo. Ja oli muuten hyviä. Mun tekemiä, tai no meidän työryhmän tekemiä tuotteita voi käydä kattoon instagramista, olen nimellä liisukkainen, laitan sinne aika paljon.

IMG-20140917-WA0003.jpg

Sokeripossu kiittää, laitan seuraavaksi kaksi kakkureseptiä.